torstai 27. lokakuuta 2016

Vuoristoinen Makedonia

Tässä muutama kännykkäkuva kauniista Makedoniasta, jonne saatoin pikaisesti tutustua suunnistusmatkalla. Lensimme Skopjeen ja sieltä edelleen bussilla Prilepin kaupunkiin. Makedonia on hyvin edullinen maa turistille; ruoka on halpaa niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Hyvän illallisen ruokajuomineen saattoi nauttia noin 4 eurolla, paikallinen rahayksikkö denari.

Skopjen kaupunki on herännyt uudelleen restauroinnin ja uudisrakentamisen myötä, siellä oli silmiinpistävän paljon patsaita, jotka joissakin paikoin oli siroteltu sinne tänne. Oli muuallakin Makedoniassa tykästytty patsaisiin.


Äiti Teresa on syntynyt Skopjessa, tässä hänen kunniakseen rakennettu museo ja kappeli.


Skopjesta 8 km päässä on MatkaCanyon, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Jylhät vuoret ympäröivät kanionia, jonka alajuoksulla on kilparata melonnalle. Joku ryhmästämmekin uskaltautui soutelemaan kanootilla kanjonissa - ei tosin kilparadalla. Kanjonin alkupäässä oli tietenkin ravintoloita ja pieni kappeli. Kappelissa oli vasikään pidetty hääseremonia - häävieraat tulivat tiellä vastaan




Kohdekaupunki Prilepin lisäksi kävimme Makedonian korkeimmalla paikalla olevassa kaupungissa Krushevossa. Kaupunki oli vuoren rinteessa kapeine katuineen. Todor Proeski kuuluisa makedonialainen laulaja, joka kuoli liikenneturmassa vain 26 vuotiaana, oli saanut arvoisensa museon kaikkine laulajan muistoesineineen , kultalevyineen ja valokuvineen.




Itse matkan päätarkoitus suunnistus sujui suhteellisen hyvin alkukankeudesta päästyäni. Ja maastot olivat mitä mahtavimmat. Viimeisenä päivänä lähtöpaikalle noustiin vuorelle (160 m nousua), sinne päästyäni oli jo aivan hengästyksissä ja mietin kuinka uskallan vielä tulla alas, ja piti reitillä välillä kiivetä ylöskin. Oman mausteensa kisalle antoi tihkusade, joka liukasti kallioita entisestään. Mutta selvittiin.

Ensimmäisen maastosuunnistuksen näkymää, tämä ei kovin jyrkkäpiirteistä

Tuonne ylos sumun keskelle kiivettiin lähtöön

Viimeisen kilpailupäivän kartta
Makedoniassa viininviljelyn lisäksi oli runsaasti tupakkaviljelmiä, laajoja peltoaukeita joilla oli sadonkorjuu käynnissä. Se ei selvinnyt kuinka se tupakka jalostetaan tuotteiksi, ja tehdäänkö se Makedoniassa - ehkäpä. Täytyy tutustua aiheeseen. Kuivumassa olevia tupakanlehtiä oli Prilepin kaupungissa paljon, ripustettu narulle muovikatosten alle.


Syksyinen sää Makedoniassa oli ihan siedettävä; noin 16 astetta lämmintä ja aurinkoista, kahtena viimeisenä päivänä lämpötila laski ja satoi vettä.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Keittopäivä

Syksy on vaihtunut lokakuuksi ja edelleen päivisin aurinko paistaa, vaikkakin ilma on jo viileä. Lehtikaalia on vielä puutarhassani poimimatta, mutta nehän pärjäävät. Tein broilerikeittoa ja koska se onnistui niin hyvin, haluan jakaa reseptin muillekin kokeiltavaksi.



Broilerikeitto


300 g maustamattomia broilerin filesuikaleita
4 perunaa
4 porkkanaa
1 dl tummaa riisiä
pieni kesäkurpitsa
puolikas kukkakaalta
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pala chiliä (kuivattua)
tuoretta oreganoa, persiljaa ja timjamia
suolaa
vettä
kanaliemikuutio

Sipulit ja broilerisuikaleet kuulotetaan öljytilkassa. Lisää perunat ja porkkanat sekä vettä vajaa litra, samoin kanaliemikuutio. Keitä melkein kypsäksi. Sitten vielä pilkottu kesäkurpitsa ja kukkakaali. Kypsään keittoon mausteet ja yrtit.

Maistui hyvältä. Teen toistekin. 


perjantai 30. syyskuuta 2016

Kesän loputtua

Syyskuu on ollut lämmin ja aurinkoinen. Haluan kutsua mennyttä kuukautta vielä kesäkuukaudeksi. Nyt alkaa pikku hiljaa ilma viiletä ja sateleekin. Lokakuu viimeistään tuo syksyn. Vielä syyskuussa puutarhassa kukki karhunvatukka ja mansikkakin työnsi uusia kukkia. Samaan aikaan, kun valmiita karhunvatukoita saattoi poimia.


Daaliat kukkivat pitkälle syyskuulle ja gladiolukset avasivat kukkansa vasta syyskuun puolivälissä. Vieläkin on nuppuisia gladioluksen varsia. Ei edes pienet hallayöt ole niitä pilanneet.




Luumusadosta tuli runsas. Kaiken kaikkiaan sain pienestä puutarhastani hyvin satoa; vadelmia, viinimarjoja, luumuja, marja-aroniaa, yrttejä, lehtikaalia, pensasmustikkaa .... Pitkä talvi aikaa suunnitella, mitä kasvatan ensi kesänä.



Ensi kesälle pitäisi suunnitella, mitä tehdä etupihan pienelle nurmikkopläntille, joka kasvaa huonosti ja sammaloituu. Ehkä kiviä, pensaita, havuja... Ja vielä kun se pihanpuoli on pohjoisen puolella. Siinäpä miettimistä talveksi.

Luonto on syyskuussa antanut parastaan. Paitsi runsaan puolukkasadon, on metsissä runsaasti sieniä mm. kantarelleja ja suppilovahveroita


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ei se näin pitänyt mennä

Kirsikkapuu on kaunis kukkiessaan ja punaiset marjat/hedelmät hehkuvat loppukesän auringossa. Näitä hedelmiä vaanivat muutkin kuin minä. Tänä vuonna peitin puun rastasverkolla viime kesän kokemuksesta viisastuneena. Olin taas rastiviikolla kirsikoiden kypsyessä. Kun palasin, ajattelin tehdä kirsikkahilloa ja muuta hyvää oman puutarhan kirsikoista. Mutta kuinkas kävikään. Rastasverkko suojeli lintujen hyökkäyksiltä. Mutta tänä kesänä olivat ampiaiset päässeet apajalle. Ihmettelin aluksi puolikkaita kirsikoita, mutta pian poimiessa huomasin ampiaisten touhut, kun yksi tarrasi sormeen kiinni. Ja nuo kiusankappaleet olivat kaivautuneet kirsikoiden sisälle ja syöneet lähes jokaisesta puolet pois. Minulle jäi vain puoli litraa näitä punaisia herkkuja. Eipä niistä mitään hilloa tullut, söin tuoreeltaan.

Nuoret tyrnipensaani tuottavat jo pienen sadon. Näihin ei ainakaan vielä ole linnut kummemmin kuin ampiaisetkaan hyökänneet.


Tyrnipensaan lehtiä kuivatan teeaineksiksi.

Ilahduttaa pienen puutarhan lehtikaaletkin, jotka alkukesän kirvahyökkäyksestä ovat selvinneet. Kaalta tulee ihan tarpeeksi.


Sienikausikin on lähtenyt hyvin käyntiin. Ei ihme näiden runsaiden sateiden jälkeen. Jopa kanttarelleja löytyy myös meidän leveysasteilla, ja on niitä löytynyt suunnistusreissuillakin. Virossa oli erityisen paljon kanttarelleja, ei ihme että niitä tuodaan sieltä Suomeen.


Nyt poimimaan hyytelöpuolukoita....

perjantai 5. elokuuta 2016

Pelargoniat ilahduttavat

Pelargonioiden toinen kukinta on runsaampaa kuin ensimmäinen, ja pienistä pelargonian aluista on tullut tuuheita. Tässä kaksi kukkivaa. Hyvin ovat kestäneet kesän sateet ja tuulet.



Puutarha rehottaa sateen jäljiltä, enkä vieläkään ehdi perkata kunnolla. Ehkäpä viikon päästä pääsen tositoimiin. Ja yrtitkin pitää kuivattaa... Onneksi linnut eivät ole päässeet syömään kaikkia kirsikoita, näistäkin teen hilloa. Ja puutarhamarjoja kuten myös metsämarjoja tulee niin paljon kuin ehtii poimia ja säilöä. Kesä on hektistä aikaa suunnistusharrastajalle. Nyt kutsuu Tallinna...





...ja Tallinnan reissun jälkeen pääsen ehkä myös karhunvatukoiden kimppuun.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Puutarhan pienet ilot

Viime viikko meni rastiviikolla Kymenlaaksossa. Siellä oli vaihtelevat säät kuten oli varmaan kotipuolessakin. Viikon poissaoloni aikana iso pionini oli kukkinut ja sade oli piiskannut kukat maata vasten tuesta huolimatta. Nyt on vain pienempi pioni kukassa ja näyttää Kiinanpionissakin olevan vielä yksi nuppu. Kauan en saanut nauttia noista kukista.


Ritarinkannukset ovat kauniisti kukassa ja muutama muu..






Pelargoniat aloittavat toisen kukintansa ja yleensä nämä "toisinnot" ovat entistä kauniimpia.


Pienen puutarhan hoito on tänä kesänä ollut haasteellista; ensin talvi vei muutamat kasvit ja kesäkuun lämpimät toivat kirvat, jotka nakersivat lehtikaalia harsosta huolimatta ja lumipalloheisin söivät miltei kokonaan - vain runko jäi. Nyt lumipalloheisiinkin näyttää tulevan jotakin vihreää.

No sentään salaatit ja yrtit kasvavat ja vadelmia tulee paljon.

...ja luumuja...



Viime viikolla Haminan pohjoispuolella oli ihan tolkuttoman paljon mustikoita ja suuria. Samoin siellä oli jo kanttarellit nousseet. Vähän poimin kotiintuotaviksi. Ollappa lähempänä, niin lähtisin sinne marja- ja sieniretkelle.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Pöytäliinan ja verhon uusi elämä

Olen pitkään harkinnut hankkivani Marimekko-kankaasta mekon, mutta sopivaa ei ole löytynyt. En pidä Marimekon nykyisistä valmiista luomuksista lainkaan, ne ei vaan miellytä minua. Niinpä hoksasin että kaapissani lojuu pöytäliina ja verhokappa, joita en juurikaan käytä. Olisikohan nuo olleet pari-kolme kertaa pöydällä / ikkunassa. Ja vielä kun tiedän ammattitaitoisen ompelijan aivan lähellä, niin eikun ompelijan luokse keskustelemaan, voisiko noista toteuttaa.

Anne´s Studio loihti minulle  mieluisan mekon ja hameen. Kelpaa näillä kesäpäivinä...


Kuvassa mekko on Studion mallinuken päällä, ompelijan kuvaamana.

Tuon Unikko-kankaan olen ostanut muutama vuosi sitten Jukolan viestin Mari-myymälästä parillakympillä, ja toisen palan kirpputorilta.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sataa ja paistaa

Viime viikonlopun Jukolanviesti oli todellinen mutaviesti. Mutta ei se sateisuus ja muta haitannut minua Venloissa. Juoksin kolmannen osuuden ja otin rauhallisesti sateesta johtuen, koska joudun käyttämään silmälaseja suunnistaessa ja parempi tarkasti ja varmasti kuin hätäillen ohi. Mutta se vaikeampi osuus oli, kun olimme lähdössä viestin jälkeen kotiin. Auto oli savisella pellolla vajonnut niin, ettei ilman traktorin vedätysapua sitä saatu pois. Ja traktoria odottelimme yli kaksi tuntia, olihan siellä muutama muukin jumissa. Mutta lopulta pääsimme siltäkin reissulta kotiin - tosin vasta aamuyöstä. Tämä Venlaviesti saattoi olla minun viimeiseni, annan paikkani nuoremmille, vaikkakaan suunnistusta en lopeta.

Eilen illalla lähdin iltarasteille ja rankkasade yllätti totaalisesti. Ei ole aikoihin satanut niin paljon. Pellot näyttivät lähinnä riisiviljelmiltä. Sade raikastaa, mutta rankkasade on jo vähän liikaa. Mutta nyt paistaa ja saamme nauttia valoisasta juhannusyöstä. Kaikki muu paitsi suunnistus on turhaa... :)

Pihalla kukkii juhannusruusu ja syreenit, päivänkakkarat ja akileijat. Lumipalloheisi on taas joutunut kirvojen hyökkäyksen kohteeksi, ei ole siitä pensaasta mitään iloa. Huoh!



Paikalliselta kalastajalta kävin aamulla ostamassa siikoja ja savustin ne itse sähkösavustimessa. Olivat kyllä hyviä. Tuore kala on aina tuore, marketin kalat kalpenevat noiden torikalojen rinnalla. Kalan lisukkeeksi tein varhaiskaalisalaattia (soveltaen)

Kaalisalaatti


1 pieni varhaiskaali
1 omena
muutama retiisi
Pilkoin nämä pieniksi kulhoon, johon lisäsin
tilkan viinietikkaa
suolaa
mustapippuria
puoli purkkia smetanaa höystettynä dijon-sinapilla

Jälkiruoaksi valmistin vielä raparperipiirakan oman puutarhan raparpereista - kermaviiliä, kananmunaa, sokeria, raparperiä. Tähän käytin valmista Myllyn Paras -piirakkataikinaa.



 Rauhallista Juhannusta!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Myrskyn jälkeen...

on pouta sää. Ja toivottavasti myös lämpenee kesää kohti. Piha on vielä vähän "räjähtäneessä" kunnossa, kun en vieläkään tiedä nousevatko kaikki perennat vai perkkaanko kukkapenkit. Toissasyksynä laittamani mansikkapenkki on rikkaruohojen valtaama, vaikka laitoin muovit. Tälle penkille teen samoin kuin kahdelle muulle, siirrän taimet lavakauluksien sisälle. Mutta vasta syksyllä.


Perunaa on tulossa, jos kaikki menee niinkuin on ajateltu. Alku hyvä.


Eikä noiden parsojen pitänyt nousta tästä kohtaa. Luulin jo että kaikki on menetetty, ja ehdin ostaa jo yhden uuden. Mutta hyvä näin. Odottelen vielä josko tulisi lisää yllätyksiä.



Akilleijat kukkii, heti kun kullerot lopettivat kukintansa. Kyllä tästä vielä kesä tulee.


Menossa on tuhkapensasaidan hävitys meidän ja naapurin välistä. Pensasaita on parhaat päivänsä nähnyt ja viime talvi teki vielä tuhojansa. Taidamme jättää pensasaidan tyystin pois tonttiemme rajalta.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Hävisin taistelun...

Nimittäin taistelun vuohenkelloja vastaan. Toissasyksynä tein mansikkamaalle täysremontin ja laitoin muovikankaan mansikantaimien väliin, siis istutin taimet uudestaan kun olin ensin levittänyt muovin. Mutta. Viime talvi oli huono mansikan talvehtimiselle ja vain muutamat mansikantaimet talvehtivat. Kaiken lisäksi vuohenkellot valtasivat mansikoiden juuret ja maa näytti vuohenkelloniityltä. Siispä tein kaiken uusiksi; poistin muovit ja käänsin maan perusteellisesti. Laitoin lavakaulukset ja istutin muutamat taimet taas uudestaan. Saas nähdä miten nyt käy. Viime kesänä sain melko hyvän sadon makeita mansikoita. Satoa odotellessa...
Tuota mainittua vuohenkelloa on joka perennapenkissä ja nurmikolla. Taistelu vuohenkellon kukistamiseksi jatkuu. Mitään myrkkyä en halua käyttää, kun meillä on koira ja sitäpaitsi kasvatan hyötykasveja puutarhassa.


Tuohon alimmaiseen lavakaulusmaahan tulee perunaa.

Tulppaaneille on myös käynyt vähän kehnosti. Minulla taitaa olla myyriä pihassa, kun on pieniä kekoja siellä täällä. Pupuja ei ole, mutta jostain syystä monet tulppaanin lehdet ovat "jyrsityn" näköisiä. Muutama kukka sentään on. Ja kullerot kukkivat kauniisti.



perjantai 13. toukokuuta 2016

Matkakuulumisia...

Vapun tienoossa tein matkan Bulgariaan. Lento Istanbulin kautta Varnaan ja sieltä edelleen bussilla Targovishten kaupunkiin. Nopea kierros Varnassa ja hiekkarannan ihastelua. Matkan tarkoitus oli tälläkin kertaa osallistuminen suunnistuskisoihin, joten hiekkarannat sikseen. Targovishte on viehättävä pikkukaupunki, jossa on suuri "kävelykeskusta" pienine kahviloineen ja putikkeineen.

Kaupunginsalmi, vesi oli kirkasta - vihreät puut luovat varjonsa ...



Sprinttisuunnistus keupungin keskustassa, tässä maali


Kisoista tuli mitaleita, mutta mielenkiintoisin oli "one man relay" elikkä sananmukaisesti yhdenmiehen viesti. Yhteislähtö sarjoittain ja yksi kartanvaihto ikään kuin viestissä - poikkeuksena vaan että kilpailtiin yksilökohtaisesti. Rauhassa sain suunnistaa vaikka olikin yhteislähtö ja vasta maalissa huomasin olevani kisassa kakkonen.

Tässä kuva kisakeskuksesta , lähtö ja maali olivat tuolla korkealla...

Täällä paikalliset asukkaat olivat ystävällisiä; toivat meille juomaa ja pullaa ihan hyväntahtoisuuttaan.  Kisapaikalla viihdyttivät kansallispukuiset tanssijatytöt ja ohjelmaa riitti maaliintullessa.


Targovishten ja Varnan välillä on kiviautiomaa Pobiti Kamani


 
Bulgaria on edullinen maa suomalaiselle matkailijalle, ja siellä kaikki palvelut toimivat kuten muuallakin. Suunnistuskisojen järjestelyt ja kartat moitteettomia.

Kotiin palattuani täälläkin oli lämpötila noussut ja lähtöpäivän räntäsateesta saattoi palata auringonpaisteeseen.

... ja korvasienet ovat nousseet..


Sivun näyttöjä yhteensä

Hae tästä blogista